Eilen oli kiiiirepäivä. Okei koulussa oli vaan tunti koulua, mutta koulun jälkee kävin hakemassa sen slumdogmillionaarin. Kotona ehin olla parituntia kunnes katri soitti että "oon kohta hannover tuu mun kaa primark!" ja katoin kelloa että okei jos nyt lähen nii mullahan on ihan reilusti aikaa. Okei aikataulutus vähän kusi, ehin lopulta olemaan hannoverissa katrin kanssa alle tunnin, mutta siinäajassa ehti hyvin päivittää uusimmat kuulumiset. Sitten ko tulin kotia, nii melkeempä heti lähettiin (siskon) kaverin luokse valmistautumaan (nimettömänä on aina parempi kirjottaa, jos saksalaiset lukee blogia ja
näkee oman nimensä nii luulee vielä että puhun niistä pskaa selän takana
:( ), mutta siinä vaiheessa fiilis oli
ihan down, usein (ainaki tuossa) tyttöporukassa tuntuu olo vähän
ulkopuoliselta. Sieltä kuitenki päästiin keskustaan asti ja pojatki
liitty meijän seuraan. Oon huomannu täällä että poikien kaa tulee paljon
helpommin juttuun, ja tuntuu että pojat on ylipäätänsä paljon
puhehalusempia ko tytöt (eilen ei esim tuntunu mitenkää ulkopuoliselta istua poikien kaa baarissa ko osa porukasta (tytöt) vaihto jo paikkaa). Pojat on mulle kokoajan täällä
kehunu kuinka herrenhauser (paikallinen olutmerkki), on maailman
parasta juotavaa ja kuinka mun pitää oppia tykkäämään siitä. Se normaali
olut siitä on ihan törkeän pahaa (kuten kaikki muutki kaljat..), mutta
Weissbier (vehnäolut wikipedian mukaan..?) oli
oikeesti ihan juotavaa ja hyvää !
Illan aikana ehittiin käymään kolme paikkaa läpi, eikä missään kysytty missään vaiheessa henkkareita. Mulle on tosiaanki tosi epäselvä tää saksan käytäntö, millon tarvii mitäki ja millon saa pelätä poliiseja ja millon on ihan laillista olla missäki. Meitä oli porukassa vaan kaks täysikästä ja loput oli alaikäsiä, ja silti kaikki pysty tilaamaan kaikkea, mutta silti tuntuu että kaikki on aina ihan paniikissa APUA jos poliisit tulee. JA host äitiltä saa jokakerta kuulla "muista sitten ettei tuu soittoa poliiseilta perässä" ku oon lähössä hannoveriin juhlimaan. Oli muuten tositosi random, käytiin kaverin kanssa vessassa, ja ko sieltä tultiin nii pari tyttöä tuli kysymään meiltä "minkä kokoset tissit teillä on saataisko me leikata rintsikoitten kokolaput teiltä ko me tehään sulhaselle (joku oli menossa naimisiin ) teepaita johon laitetaan aakkoset rintsikoitten koista " :D pitihän meijän sitten auttaa niitä tyttöjä että sais paitansa kasaan.

Kokonaisuudessaan oli ihan tosikiva ilta, vaikka aika aikasin piti kotia jo lähteä. Paniikki alkaa kasvamaan, enää kaks viikonloppua täällä (16 päivääääää). Oon jo yhen 10 kilon paketin pakannu suomeen lähteväksi, mutta ylimäärästä kamaa on vielä paaaljon enemmän. Omaisuus varmastikki tuplaantunu täällä, ja pakkauksesta ei tuu helppoa :D Oon toosi huono antaan mitään pois/ jättään tänne, joten luultavasti raahaan suomeen kaikki vaatteet mitä otin tännekki. Okei oon rikkonu kahet kengät(ja ostanu kolmet..), joten niissä vois joustaa ja suosiolla jättää tänne. Kohta ois ruokaa, sen jälkeen vois laittautua ihmisen näköseksi ja illalla ois tarkotus lähteä kaverille :--)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti